Ei tosiaan mene elämä aina ihan suunnitelmien mukaan ja sekös aiheuttaa ongelmaa ongelman perään. Ei siinä muuten mitään, ihan hyvin kun itse osaan omat ongelmani heittää helposti Alkon tuotteiden harteille, mutta siinä vaiheessa kun on kännipäissään parisuhteeseen joskus ryhtynyt niin yllättävänlainen taakka tulee harteille silloin välillä, kun sen toisen osapuolen angstienratkontakyky ei olekaan enää ihan yhtä yksinkertainen kuin omani. Tosin onneksi meikällä on tässä El Timppa pitämässä seuraa - se ei vittuile eikä valita, vaan keskittyy ainoastaan tarjoamaan iloista mieltä. (Mitä nyt joskus vähän fyysistä pahoinvointia välissä, jos satun kyseistä Timppaa liian innokkaasti kaulailemaan, mutta pikkujuttuja moinen.)
Haluan kämpän jostain, samantekevää mistä hevonperseestä se repiytyisi, kunhan edes jostain. On nimittäin tullut tässä viime aikoina jokin hassu tarve saada kontrolloida asuinympäristöni siisteys- ja järjestystasapainoa neuroottisissa määrin, plus olisihan se mukavaa jos olisi joku paikka missä vakituisesti olla, kodiksikin kutsuttu mesta siis. Kuluneiden viikkojen kuluessa on tullut jaariteltua niin sossujen kuin psykiatrienkin kanssa loputtomiin, ja nyt on onneksi sentään jo asuntohaut jossain määrin päässeet käyntiinkin.
Ei ole hitonkaan vertaa hajua, mihin elämä tästä hetkestä eteenpäin tulee minua heittelemähän, ja voipi vain toivoa parasta että edes jotain tapahtuisi mahdollisimman pian. Joo. Ei tässä nyt muuta, on vain tarve selostaa jotain jonnekin. Harvinaisen iloinen blogipäivitys tämä. Mieleni on valoisa kuin aurinko ja ulkona 24/7 rummuttava vesisade viilentää päivittäin hipiääni oikein miellyttävästi.
: CCC Olen surullinen ja haluaisin siideriä mutta minulla ei ole rahaa. Ihan hyvä toisaalta kyllä kumminkin, koska siideristä lihoisin entisestään läskimmäksi löllöpallokalaksi ja pömppikseni ja kaksoisleukani pinta-alat alkaisivat kohta vallata jo kanssaihmistenkin elintilaa.
Olenpas positiivinen. Kukkia ja keijupölyä kaikille, sitähän riittää.
keskiviikko 24. lokakuuta 2012
tiistai 21. elokuuta 2012
Kiljuinen googlekamasutra ei ole hyvästä
Mitä tehdä, kun pitää kahden hengen ryyppäjäisiä ja toinen sammuu? No, tietenkin kirjoitan päivityksen blogiini.
Okei, eipä nämä niinkään ryyppäjäiset olleet, ainakaan ihan tarkoituksellisesti; Tosiaan, armas Hunajanuudelini lähti tänään baariin siinä aamukymmenen aikoihin, ja odoteltuani turhaan about 45 minuuttia - perse Sörnäisten katutasoa vasten kivistäen - puoli kuudeksi sovittua tapaamistamme ja kuultuani lopulta että kyseinen herra oli jossain vaiheessa umpijurvelossa kävellyt ohitseni miittimme unohtaen, kävi jotenkin tieni Lidlin siideriosastolle korjaamaan omaa vähän turhan korkeaksi noussutta vitutustani. Toisemme viimein löydettyämme havaitsinkin yllättäen itsessäni tiettyjä kovin humalaan viittaavia ominaisuuksia. Lattialla oli kova himo keikkua ja joku tekninen vika selkeästi kusi leffan tekstityksissä, kun ne näkyivät kahtena.
Eihän siinä kuitenkaan mitään valittamista, kun fiilis oli kuitenkin viimein jo varsin letkeä. Rotta lauleskeli hilpeänä Sweeney Toddin mukana ja kertoi minulle samat uudet kuulumisensa muutamahkon minuutin välein. Eli jaanpa nyt teille parille kuppaiselle ja runkkuiselle lukijallenikin sen elämientilanteidenpäivityksen, joka itsellenikin on jo useampaan kertaan tullut selväksi tämän illan aikana; Näillä näkymin vaikuttaa siltä, että tämän pahamaineisen sörkkäryyppyluolan omistaja vaihtunee ennen pitkää. Alkuperäisen asukin kun olemme näemmä saaneet onnistuneesti häädettyä muuttamaan entisen vaimonsa tykö, ja vuokrasopimuksen allekirjoituskohdan nimi vaikuttaisi kovasti olevan vaihtumassa Rotaksi. Tämä taas mahdollisesti sitten joskus toteutuessaan tarkoittaa luonnollisestikin sitä, että omakin osoitteeni saattaa vaiheessa tai toisessa siirtyä tänne kyseiseen Sörnäisten paratiisiin, spurgujen, baarien, 24h pizzerioiden ja muiden elämän edellytyksien hellään läheisyyteen.
Toisaalta, kuten varmaan kaikki tiedämme: elämähän on vitun perseestä. Tästä toteamuksesta pääsemmekin päätelmään, että ylläkuvattu skenaario on toteutumismahdollisuuksissaan järjettömän yliutopistinen ja näin ollen tullee kaatumaan ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella. Kyseinen mielikuva on silti minua tämän illan aikana jo ehtinyt ilahduttaa varsin paljon - voisiko oikeasti olla yhtään mitään ihanampaa, unelmaisempaa, kuin jakaa asunto aidon rappiojuopon kanssa, jolta saisin joka aamu kuulla avautumisen silloisen aamupaskan koostumuksesta ja jonka perskarvat ovat silkkisemmät kuin kissan tassut? Tällä hetkellä tuntuu vilpittömästi siltä, että voisinko edes muuta elämääni kaivata.
Oikeastaan minun ei ollut edes tarkoitus kirjoittaa tähän paskavillaiseen blogiini tästä kämppäaiheesta, mutta minkäs teet, kun viimeinen jäljellä ollut siideri ovelasti houkutteli allekirjoittaneen unohtamaan edelliset ajatuksensa, ja epäilemättä huomattavasti paremmat aiheensa tähän nimenomaiseen blogipäivitykseen. Jotain piti vuodattaa, ja jostain syystä kukaan yleisimmistä känniselitystenkuuntelijaportoistani ei ole täällä paikalla juuri nyt. Olkoon blogini sitten se ajatusten roskalaari.
Ette muuten salee arvaa, kuinka paljon keskittymistä on vaatinut kirjoittaa tämä teksti ilman jäätäviä määriä kirjoitusvirheitä. Arvostakaa minua siitä. Okei, arvostatte kuitenkin, mutta silti. >:(
AINII JEE YLIHUOMENNA TAI OIKEESTAAN HUOMENNA TAITEIDENYÖ JEE PERSKÄNNIT! EN OLE ALKOHOLISTI EN. mut silti nyt alko kyllä jo heittää päässä ihan toden teolla. Joo moro meikä menee sammumahan.
keskiviikko 23. toukokuuta 2012
Just to be with you is having the best day of my life
Koskapa luulen että kaverini alkavat (jälleen kerran) olla saamassa tarpeekseen miestenihkutuksistani ja seurustelun ihanuuteen liittyvistä lässytyslätinöistä, pilkahti pikkuiseen päähäni ajatus että voisin samantien purkaa pienen osan nykyisistä hajatelmistani tänne. Ihan vaan jos saisin vähän summattua sitä miksi olen viime aikoina kulkenut vuorokauden ympäri niin helvetin hymy perseessä.
Voi tietysti olla, että yleinen karu todennäköisyys toteutuu taas kerran ja että ennen pitkää katumuksissani deletoin tämänkin päivityksen syystä tai toisesta ja kiroan jälleen miehet pelkiksi vittumaisiksi pippelieläimiksi. Anyway tällä hetkellä ei voisi paljoa paremmin mennä tai toiveet olla korkeammalla, en ainakaan keksi miten se olisi mahdollista, eli antakaamme siis carpe diem -logiikalle kunniaa hehkuttamalla sitä mikä juuri nyt on täydellistä vaikkei se välttämättä ikuisesti kestäisikään.
On siis olleet nämä muutamat viimeisimmät viikot aika lailla parhaimpia aikoja elämässäni, monesta syystä, joista kuitenkin suurin on kieltämättä tämä eräs ihminen jota poikaystäväksenikin kutsun. En ole ihan tainnut vieläkään sisäistää koko juttua, miten yhtäkkiä ja aika lailla puskan takaa koko maailma tuntuu kääntyneen ympäri. Se tunne, kun korneimmatkaan rakkauslaulut eivät tunnu riittävän kuvaamaan sitä hienoutta jonka olen itselleni löytänyt. Se tunne, kun ei tee mieli mennä nukkumaan, kun mieluummin valvoo katselemassa kuinka toinen kuorsaa ja kuolaa olkapäälleni. Se tunne, kun vuosien etsimisen ja monen virheyrityksen jälkeen olen löytänyt jonkun, joka jaksaa kuunnella pätemistäni sarjamurhaajista ja moraalittomuudesta ja kieroista maailmankatsomuksista ja vielä päteä takaisin. Se on kovin hieno tunne, tiedättekös. Välillä sen hehkutus vaan purkautuu tämmöisiin äijäegolleni kovin kipeää tekeviin blogiavautumisiin, mutta no can do.
Joo. Rotta on ihan jepa. Kaipailen sitä juuri nyt.
Lisäksi kyllä kaipailen kovasti myös yksiä korkokenkiä jotka tilasin, joiden pitäisi tässä parin viikon sisällä saapua aiheuttamaan miulle nilkkavammoja ja kipeitä jalkoja. Oi että, tulisivat jo.
Voi tietysti olla, että yleinen karu todennäköisyys toteutuu taas kerran ja että ennen pitkää katumuksissani deletoin tämänkin päivityksen syystä tai toisesta ja kiroan jälleen miehet pelkiksi vittumaisiksi pippelieläimiksi. Anyway tällä hetkellä ei voisi paljoa paremmin mennä tai toiveet olla korkeammalla, en ainakaan keksi miten se olisi mahdollista, eli antakaamme siis carpe diem -logiikalle kunniaa hehkuttamalla sitä mikä juuri nyt on täydellistä vaikkei se välttämättä ikuisesti kestäisikään.
On siis olleet nämä muutamat viimeisimmät viikot aika lailla parhaimpia aikoja elämässäni, monesta syystä, joista kuitenkin suurin on kieltämättä tämä eräs ihminen jota poikaystäväksenikin kutsun. En ole ihan tainnut vieläkään sisäistää koko juttua, miten yhtäkkiä ja aika lailla puskan takaa koko maailma tuntuu kääntyneen ympäri. Se tunne, kun korneimmatkaan rakkauslaulut eivät tunnu riittävän kuvaamaan sitä hienoutta jonka olen itselleni löytänyt. Se tunne, kun ei tee mieli mennä nukkumaan, kun mieluummin valvoo katselemassa kuinka toinen kuorsaa ja kuolaa olkapäälleni. Se tunne, kun vuosien etsimisen ja monen virheyrityksen jälkeen olen löytänyt jonkun, joka jaksaa kuunnella pätemistäni sarjamurhaajista ja moraalittomuudesta ja kieroista maailmankatsomuksista ja vielä päteä takaisin. Se on kovin hieno tunne, tiedättekös. Välillä sen hehkutus vaan purkautuu tämmöisiin äijäegolleni kovin kipeää tekeviin blogiavautumisiin, mutta no can do.
Joo. Rotta on ihan jepa. Kaipailen sitä juuri nyt.
Lisäksi kyllä kaipailen kovasti myös yksiä korkokenkiä jotka tilasin, joiden pitäisi tässä parin viikon sisällä saapua aiheuttamaan miulle nilkkavammoja ja kipeitä jalkoja. Oi että, tulisivat jo.
sunnuntai 6. toukokuuta 2012
If only they could feel it too, the happiness I feel with you
Olipahan muuten ihan mieletön viikko ja vappu. Oman juomisennätykseni rikkoneen 10 päivää kestäneen alkoholisoitumisen jälkeen käteen jäi mm. tyhjä lompakko, 39 asteen kuume, tajuton röökiyskä, ja iso määrä ihania muistoja sekä muutama uusi hieno ihmissuhde. Kai tässä voisi melkein olla iloinen.
Kaikki taisi alkaa siitä, kun torstaina päätin innostaa Senniä lähtemään randomisti nettituttunsa kanssa parille kaljalle ja tulisin itse mukaan moikkailemaan myös. No ihan jepa ilta oli, joskaan ei mitään kovin mullistavaa tapahtunut, mutta tutustuinpahan muutamaan mukavaan randomiin ja päädyin verestämään nuoruusmuistoja ryyppäämällä Kampissa.
Perjantaina oli toki päästävä jatkamaan vapun harjoittelua, eli siiderikassit kilisten ja horokorkkareissa huojuen suunnistimme vihdoin kunnolla avaamaan kiasmakauden. En muuten suinkaan juonut törkeää humalaa, lääppinyt kymmentä randomia ja lähtenyt Sörkkään jatkoille puolituntemattoman porukan kanssa. Enkä ainakaan piipahtanut pilkkopimeässä vessassa lismailemassa naispuolisen ystäväni kanssa, saatika sitten tehnyt mitään vastaavaa myöhemmin erään toisen paikallaolijan kanssa. No, sitä sattuu kun ei käytä hattuu mutta varsinkin kun käyttää stetsonia. Häpeällisyystasoni joka tapauksessa sai tuona iltana taas uusia ulottuvuuksia.
Lauantain aloitteluista en kovinkaan paljoa muista, mutta joku mielikuva on että jossain vaiheessa päädyimme Even kämpän kautta tissuttelemaan Kalliohoviin. Olin aiemmin vannonut vältteleväni kyseistä paikkaa nyt hetken verran, mutta sinnepä tuuli meidät taas kuljetti. Kiskoin siideriä ja harjoitin ninjataitojani syöksymällä harva se hetki piileskelemään Artun selän taakse erään tietyn baarimikon kävellessä ohi - niin, en tosiaan ole kyseistä komeansorttista japsijätkää koskaan ahdistellut tai yrittänyt kännipokailla. Minäkö muka sellaisiin päin. Kuitenkin, yllättäen illan yöpaikkasuunnitelmat lähtivät alta, joten pitkän asemalla vietetyn humalajorailuavautumistuokion ja yleisen noloilun jälkeen hurautin yöbussilla kotiin koisimaan.
Sunnuntaista muistan sen verran, että kovin mukavaa oli. Istahdettiin Kiasmalle samaan kohtaan johon olimme perseenjälkiämme jo muutaman päivän verran painaneet ja avattiin siiderit. Kivoja ihmisiä oli paikalla, fiilis oli yleisesti tosi hilpeä ja näin pitkästä aikaa muutamia ihania vanhoja tuttuja, joiden kanssa kaveruus ei ollutkaan yhteydenpidon puutteesta huolimatta mihinkään kadonnut. Ilta ja kylmyys ajoivat meidät Nannan kanssa muistaakseni Ruoholahteen. Neljännen ryyppäyspäivän tuoma väsymyskin haihtui jossain vaiheessa löydettyäni nukkumista huomattavasti kiinnostavampaa tekemistä - eli älykkyydeltään lähes itseni tasoisen ihmisen seurakseni. Noeinysentäs mutta silti joo.
Aamuseitsemän aikaan sain viimein hetkeksi rauhaa torkkua tovin, ja aamupäivällä jätin Nannan hetkeksi kahden karvaisen miehen huostaan ja hilpaisin käymään himassa laittautumassa pikaisesti vappua varten.
Kuinka ollakaan, Kiasmallehan sitä päädyttiin. Ilmasto ei kuitenkaan oikein suosinut pussikaljoittelua ja muutaman kohmeisin sormin juodun siiderin jälkeen siirryimme Sörkkään erään rumia urheilusukkia goottihameensa kanssa käyttäneen otuksen majalle. Noora ja kumppanit jäivät valitettavasti jälkeen tässä vaiheessa ja hukkuivat seurueestamme tyystin pois. Sörkässä ahdistelin lagaavaa Sonjaa humauttamispainostuksillani ja myöhemmin yöstä saimme seurata yhtä myötähäpeääherättävintä huomiohuorausnäytelmää ikinä. Ties missä välissä sammahdin samalle sängylle kolmen muun ihmisen kanssa, ja yöstä nousee mieleeni traumaattisia muistikuvia hikilammikoista sängyssä ja randomien karvaisista käsistä, jotka hamuilivat päästä kopeloimaan sellaisia osiani joihin harvalla on minkäänlaista kopelointioikeutta. Aamun tullen seikkailimme Nannan kanssa stadiin korjailemaan krapulaamme mäkkiruualla ja vessojen käsisuihkuilla.
Siinä kello yhden jälkeen taidettiin päästä istahtamaan Kaisaniemeen ja ensimmäiset pullot aukesivat. Oli taas hiton jees päivä, joskin aikaisen alottelun ansiosta saatoin olla hiprakkani takia jorailemassa ympäri Kaisista jo siinä viiden aikoihin. Yriteltiin taas jotain pullonpyöritystä, leikittiin vappupillillä, kiipeiltiin puihin, ja joku 14v lissu tarjosi minulle tissejään puristeltavaksi. Mikäs siinä, ihan näpsäkät oli. Sieltä siirryttiin pitkän venkoilun jälkeen taksilla kohti Ruttopuistoa, jossa Karo kokeili päihteellisiä rajojaan vähän liikaakin. Itsekin ehkä muutaman kerran kävin koristelemassa Ruttiksen pensaikkoja vatsansisälmyksilläni. Karon hilpeän mielen ja hyiseksi käyneen sään vuoksi päätettiin sitten siirtyä takaisin Sörkkään päin. Yö meni oikeen mukavasti ja aamu vielä mukavammin. Ehdin tällä kertaa jopa sen tunnin verran levätä, kunnes heräsin siihen kun kaksi ties-minkä-alkoholipullon sattumalta löytänyttä hiprakkaista miestä ruoskivat toisiaan kilpaa perseille. Perus.
Aamu jatkui baarin kautta kotiin toipumaan hetki hetkeltä vahvemmaksi nousseesta wtf-fiiliksestäni, syystä jos toisestakin. Keskiviikon kohdalla mielessäni on hyvin paljon tyhjiä aukkoja, mikä kertonee siitä että kovin montaa mainitsemisen arvoista asiaa tuskin tapahtui. Perseiltiin Kiasmalla ja yöksi päädyin Sepen kämpille Puistolaan. Meinasi muuten tyypillä varmaan mennä hermot kun Nannan kanssa ei kymmenistä toistoista huolimatta sisäistetty mitä tarkoittaa sana "hiljaa". Onneksi saatiin kuitenkin ruokaa ja meno oli muutenkin ihan mukavaa.
Torstaina päätin kokeilla kiehtovaa ideaa nimeltä rynnäkkökänni. Salmari seuralaisenani viuhahtelin iloisesti pitkin Kaisaniemeä, opetin Karolle tiettyjä tekniikoita tiettyihin asioihin siinä kunnossa että voin vain kuvitella mitä mahdoin hänelle neuvoa, nauroin katketakseni kun viimeksimainittu känniakrobaatti onnistui jumittumaan keinuun ja heitin hävettävän köyhiä seksuaalisuusviritteisiä vitsejä yhdelle jos toisellekin ihmiselle. Näistä hetkistä seurasi tuntikausien mittainen lähestulkoon-blackout, jonka jälkeen heräsin Vallilasta vailla mitään muistikuvia miten olin sinne päätynyt. Sain olla taas ylpeä itsestäni siinä vaiheessa, kun paikallaolijat raportoivat joutuneensa käytännössä kantamaan minua kilometrikaupalla. Krapula oli muuten harvinaisen kaamea sinä aamuna.
Perjantai meni vähän miten sattuu taas - oli kylmä, oikeita ihmisiä ei löytynyt eikä oikeaa paikkaa mihin olisi tarjennut perseensä laskea. Humauttelin muutamat siiderit ja pimeän tultua lähdin suosiolla himaan jättäen muun lössin vielä etsimään fiilistä baarireissulta. Onneksi näin, sillä muutamaa tuntia myöhemmin iski se taustalla jo pari päivää vaaninut tappokuume. Buranan voimalla säilyin hengissä, joskaan mikään miellyttävä yö ei todellakaan ollut kyseessä.
Lauantaina vakaa suunnitelmani oli maata himassa parantumassa, mutta lukuisten saapuneiden juomaanhoukuttelupuhelujen myötä en sitten voinutkaan estää itseäni valumasta stadiin edes hetkeksi ihmisiä moikkailemaan. Eipä siinä mitään, Vallilaan kävi tiemme aika suoraan perille päästyä. Lahnailtiin siellä sairastelemassa useammankin potilaan voimin, ja kun aika piakkoin kämpänomistajan pokailuyritykset kävivät Karolle liiallisiksi, lähdimme kahdestaan Ruttikseen etsimään elämää ja näkemään tuttuja. Matkalla tuli spugeiltua puskissa ja häiriköityä kanssamatkustajia ratikassa. Ruttiksessa oli oikein jees, tapasin taas hienoja tyyppejä, join hienot hiprakat, ja muiden alkaessa illan pimetessä valua kukin minnekin jatkoilleen päätin itsekin hilpaista baarin kautta Vallilaan koisimaan. Tai no, nukkuminen oli vähän niin ja näin, mutta hauskaa oli kuitenkin. Lahnailtiin lisää ja pidettiin kivaa.
Tässä voisi nyt olla paikallaan pienimuotoinen tauko alkoholin tapailusta, on nimittäin sen verran karu olo ja kropassani ei yksinkertaisesti ole enää tilaa yhdellekään mustelmalle tai kipeälle lihakselle. Anyway, vapunvietto siis meni ehkä hivenen kännisemmin kuin suunnittelin, mutta siltikin paremmin kuin olisin voinut uskoakaan. Rappiolla on hyvä olla ja silleen.
Kaikki taisi alkaa siitä, kun torstaina päätin innostaa Senniä lähtemään randomisti nettituttunsa kanssa parille kaljalle ja tulisin itse mukaan moikkailemaan myös. No ihan jepa ilta oli, joskaan ei mitään kovin mullistavaa tapahtunut, mutta tutustuinpahan muutamaan mukavaan randomiin ja päädyin verestämään nuoruusmuistoja ryyppäämällä Kampissa.
Perjantaina oli toki päästävä jatkamaan vapun harjoittelua, eli siiderikassit kilisten ja horokorkkareissa huojuen suunnistimme vihdoin kunnolla avaamaan kiasmakauden. En muuten suinkaan juonut törkeää humalaa, lääppinyt kymmentä randomia ja lähtenyt Sörkkään jatkoille puolituntemattoman porukan kanssa. Enkä ainakaan piipahtanut pilkkopimeässä vessassa lismailemassa naispuolisen ystäväni kanssa, saatika sitten tehnyt mitään vastaavaa myöhemmin erään toisen paikallaolijan kanssa. No, sitä sattuu kun ei käytä hattuu mutta varsinkin kun käyttää stetsonia. Häpeällisyystasoni joka tapauksessa sai tuona iltana taas uusia ulottuvuuksia.
Lauantain aloitteluista en kovinkaan paljoa muista, mutta joku mielikuva on että jossain vaiheessa päädyimme Even kämpän kautta tissuttelemaan Kalliohoviin. Olin aiemmin vannonut vältteleväni kyseistä paikkaa nyt hetken verran, mutta sinnepä tuuli meidät taas kuljetti. Kiskoin siideriä ja harjoitin ninjataitojani syöksymällä harva se hetki piileskelemään Artun selän taakse erään tietyn baarimikon kävellessä ohi - niin, en tosiaan ole kyseistä komeansorttista japsijätkää koskaan ahdistellut tai yrittänyt kännipokailla. Minäkö muka sellaisiin päin. Kuitenkin, yllättäen illan yöpaikkasuunnitelmat lähtivät alta, joten pitkän asemalla vietetyn humalajorailuavautumistuokion ja yleisen noloilun jälkeen hurautin yöbussilla kotiin koisimaan.
Sunnuntaista muistan sen verran, että kovin mukavaa oli. Istahdettiin Kiasmalle samaan kohtaan johon olimme perseenjälkiämme jo muutaman päivän verran painaneet ja avattiin siiderit. Kivoja ihmisiä oli paikalla, fiilis oli yleisesti tosi hilpeä ja näin pitkästä aikaa muutamia ihania vanhoja tuttuja, joiden kanssa kaveruus ei ollutkaan yhteydenpidon puutteesta huolimatta mihinkään kadonnut. Ilta ja kylmyys ajoivat meidät Nannan kanssa muistaakseni Ruoholahteen. Neljännen ryyppäyspäivän tuoma väsymyskin haihtui jossain vaiheessa löydettyäni nukkumista huomattavasti kiinnostavampaa tekemistä - eli älykkyydeltään lähes itseni tasoisen ihmisen seurakseni. Noeinysentäs mutta silti joo.
Aamuseitsemän aikaan sain viimein hetkeksi rauhaa torkkua tovin, ja aamupäivällä jätin Nannan hetkeksi kahden karvaisen miehen huostaan ja hilpaisin käymään himassa laittautumassa pikaisesti vappua varten.
Kuinka ollakaan, Kiasmallehan sitä päädyttiin. Ilmasto ei kuitenkaan oikein suosinut pussikaljoittelua ja muutaman kohmeisin sormin juodun siiderin jälkeen siirryimme Sörkkään erään rumia urheilusukkia goottihameensa kanssa käyttäneen otuksen majalle. Noora ja kumppanit jäivät valitettavasti jälkeen tässä vaiheessa ja hukkuivat seurueestamme tyystin pois. Sörkässä ahdistelin lagaavaa Sonjaa humauttamispainostuksillani ja myöhemmin yöstä saimme seurata yhtä myötähäpeääherättävintä huomiohuorausnäytelmää ikinä. Ties missä välissä sammahdin samalle sängylle kolmen muun ihmisen kanssa, ja yöstä nousee mieleeni traumaattisia muistikuvia hikilammikoista sängyssä ja randomien karvaisista käsistä, jotka hamuilivat päästä kopeloimaan sellaisia osiani joihin harvalla on minkäänlaista kopelointioikeutta. Aamun tullen seikkailimme Nannan kanssa stadiin korjailemaan krapulaamme mäkkiruualla ja vessojen käsisuihkuilla.
Siinä kello yhden jälkeen taidettiin päästä istahtamaan Kaisaniemeen ja ensimmäiset pullot aukesivat. Oli taas hiton jees päivä, joskin aikaisen alottelun ansiosta saatoin olla hiprakkani takia jorailemassa ympäri Kaisista jo siinä viiden aikoihin. Yriteltiin taas jotain pullonpyöritystä, leikittiin vappupillillä, kiipeiltiin puihin, ja joku 14v lissu tarjosi minulle tissejään puristeltavaksi. Mikäs siinä, ihan näpsäkät oli. Sieltä siirryttiin pitkän venkoilun jälkeen taksilla kohti Ruttopuistoa, jossa Karo kokeili päihteellisiä rajojaan vähän liikaakin. Itsekin ehkä muutaman kerran kävin koristelemassa Ruttiksen pensaikkoja vatsansisälmyksilläni. Karon hilpeän mielen ja hyiseksi käyneen sään vuoksi päätettiin sitten siirtyä takaisin Sörkkään päin. Yö meni oikeen mukavasti ja aamu vielä mukavammin. Ehdin tällä kertaa jopa sen tunnin verran levätä, kunnes heräsin siihen kun kaksi ties-minkä-alkoholipullon sattumalta löytänyttä hiprakkaista miestä ruoskivat toisiaan kilpaa perseille. Perus.
Aamu jatkui baarin kautta kotiin toipumaan hetki hetkeltä vahvemmaksi nousseesta wtf-fiiliksestäni, syystä jos toisestakin. Keskiviikon kohdalla mielessäni on hyvin paljon tyhjiä aukkoja, mikä kertonee siitä että kovin montaa mainitsemisen arvoista asiaa tuskin tapahtui. Perseiltiin Kiasmalla ja yöksi päädyin Sepen kämpille Puistolaan. Meinasi muuten tyypillä varmaan mennä hermot kun Nannan kanssa ei kymmenistä toistoista huolimatta sisäistetty mitä tarkoittaa sana "hiljaa". Onneksi saatiin kuitenkin ruokaa ja meno oli muutenkin ihan mukavaa.
Torstaina päätin kokeilla kiehtovaa ideaa nimeltä rynnäkkökänni. Salmari seuralaisenani viuhahtelin iloisesti pitkin Kaisaniemeä, opetin Karolle tiettyjä tekniikoita tiettyihin asioihin siinä kunnossa että voin vain kuvitella mitä mahdoin hänelle neuvoa, nauroin katketakseni kun viimeksimainittu känniakrobaatti onnistui jumittumaan keinuun ja heitin hävettävän köyhiä seksuaalisuusviritteisiä vitsejä yhdelle jos toisellekin ihmiselle. Näistä hetkistä seurasi tuntikausien mittainen lähestulkoon-blackout, jonka jälkeen heräsin Vallilasta vailla mitään muistikuvia miten olin sinne päätynyt. Sain olla taas ylpeä itsestäni siinä vaiheessa, kun paikallaolijat raportoivat joutuneensa käytännössä kantamaan minua kilometrikaupalla. Krapula oli muuten harvinaisen kaamea sinä aamuna.
Perjantai meni vähän miten sattuu taas - oli kylmä, oikeita ihmisiä ei löytynyt eikä oikeaa paikkaa mihin olisi tarjennut perseensä laskea. Humauttelin muutamat siiderit ja pimeän tultua lähdin suosiolla himaan jättäen muun lössin vielä etsimään fiilistä baarireissulta. Onneksi näin, sillä muutamaa tuntia myöhemmin iski se taustalla jo pari päivää vaaninut tappokuume. Buranan voimalla säilyin hengissä, joskaan mikään miellyttävä yö ei todellakaan ollut kyseessä.
Lauantaina vakaa suunnitelmani oli maata himassa parantumassa, mutta lukuisten saapuneiden juomaanhoukuttelupuhelujen myötä en sitten voinutkaan estää itseäni valumasta stadiin edes hetkeksi ihmisiä moikkailemaan. Eipä siinä mitään, Vallilaan kävi tiemme aika suoraan perille päästyä. Lahnailtiin siellä sairastelemassa useammankin potilaan voimin, ja kun aika piakkoin kämpänomistajan pokailuyritykset kävivät Karolle liiallisiksi, lähdimme kahdestaan Ruttikseen etsimään elämää ja näkemään tuttuja. Matkalla tuli spugeiltua puskissa ja häiriköityä kanssamatkustajia ratikassa. Ruttiksessa oli oikein jees, tapasin taas hienoja tyyppejä, join hienot hiprakat, ja muiden alkaessa illan pimetessä valua kukin minnekin jatkoilleen päätin itsekin hilpaista baarin kautta Vallilaan koisimaan. Tai no, nukkuminen oli vähän niin ja näin, mutta hauskaa oli kuitenkin. Lahnailtiin lisää ja pidettiin kivaa.
Tässä voisi nyt olla paikallaan pienimuotoinen tauko alkoholin tapailusta, on nimittäin sen verran karu olo ja kropassani ei yksinkertaisesti ole enää tilaa yhdellekään mustelmalle tai kipeälle lihakselle. Anyway, vapunvietto siis meni ehkä hivenen kännisemmin kuin suunnittelin, mutta siltikin paremmin kuin olisin voinut uskoakaan. Rappiolla on hyvä olla ja silleen.
perjantai 6. huhtikuuta 2012
Retardation is bliss
On taas viime päivinä tullut pohdittua paljon, kuinka jännästi asiat ja olosuhteet elämässäni nykyään muuttuvat ihan silmänräpäyksessä. Onneksi tosin ne tärkeät elementit pysyvät vuodesta toiseen, eli toisin sanoen ne ihmiset joista välitän kovin. Nyt vaan himottaisi haistella kesän kukkasia ja pippaloida vappua - kuluisipa se jäljellä olevat 3 viikkoa mahdollisimman äkkiä.
Se ainakin tästä viimeisimmästä elämänvaiheesta on tullut opittua, ettei miun ihan aina kannattaisi luottaa siihen naiviin haluuni uskoa ihmisistä hyvää siinäkin tilanteessa, kun puolet ystävistäni huutavat vieressä että "avaa silmäs vitun daiju, saisit 100 kertaa paremman". No, meni miten meni, ainakaan se viime aikoina hämmentävän voimakkaasti iskenyt onnellisuusfiilis ei ole tästä mihinkään haihtunut. Elämä rullaa ja kesäkin tulee kohta, jeij.
Eilen oli taas perus baareiluilta porttojeni kanssa - eli hiton hauskaa. Kierrettiin hevimestoista karaokebaareihin, välillä joku itki, joku oksensi, joku sammui ja jostain poimimme mukaamme ärsyttävän random äijän jonka lääppimisyrityksiä saimmekin sitten sietää loppuillan. Onneksi sentään hyödyin tuosta mukaanpyytämispäähänpistosta parin ilmaisen siiderin verran. Bussimatkalla kotiin taas vaihteeksi häpäisin Sonjan ja viihdytin muita matkustajia lurauttamalla muutaman kauniin tulkinnan vanhoista iskelmäbiiseistä ja euroviisuhiteistä.
Viikon päästä pääsenkin sitten viimein sinne Tampereelle, ja odotukset on suuret kun tätä reissua on mieleni perukoilla suunniteltu ties kuinka kauan. Nyt vaan tuli viimein konkreettinen syy toteuttaakin nämä aikomukset, ja luvassa lienee harvinaisen ultimate-porttoilua, seniilitutkien viritystä ja paljon ihanien ihmisten näkemistä pitkästä aikaa.
Se ainakin tästä viimeisimmästä elämänvaiheesta on tullut opittua, ettei miun ihan aina kannattaisi luottaa siihen naiviin haluuni uskoa ihmisistä hyvää siinäkin tilanteessa, kun puolet ystävistäni huutavat vieressä että "avaa silmäs vitun daiju, saisit 100 kertaa paremman". No, meni miten meni, ainakaan se viime aikoina hämmentävän voimakkaasti iskenyt onnellisuusfiilis ei ole tästä mihinkään haihtunut. Elämä rullaa ja kesäkin tulee kohta, jeij.
Eilen oli taas perus baareiluilta porttojeni kanssa - eli hiton hauskaa. Kierrettiin hevimestoista karaokebaareihin, välillä joku itki, joku oksensi, joku sammui ja jostain poimimme mukaamme ärsyttävän random äijän jonka lääppimisyrityksiä saimmekin sitten sietää loppuillan. Onneksi sentään hyödyin tuosta mukaanpyytämispäähänpistosta parin ilmaisen siiderin verran. Bussimatkalla kotiin taas vaihteeksi häpäisin Sonjan ja viihdytin muita matkustajia lurauttamalla muutaman kauniin tulkinnan vanhoista iskelmäbiiseistä ja euroviisuhiteistä.
Viikon päästä pääsenkin sitten viimein sinne Tampereelle, ja odotukset on suuret kun tätä reissua on mieleni perukoilla suunniteltu ties kuinka kauan. Nyt vaan tuli viimein konkreettinen syy toteuttaakin nämä aikomukset, ja luvassa lienee harvinaisen ultimate-porttoilua, seniilitutkien viritystä ja paljon ihanien ihmisten näkemistä pitkästä aikaa.
tiistai 27. maaliskuuta 2012
Think of how stupid the average person is, and realize half of them are stupider than that
Tämä on yksi niistä ihanista aamuista, joita on edeltänyt miellyttävä yö kieriskellen valveilla sängyssä pohtimassa kaikkea mitä elämässäni olen tehnyt väärin ja mitä todennäköisesti pian teen väärin. Epätavallisen tästä aamusta tekeekin se, että kohta kun se nukahtamisfiilis viimein saapuu nuijanukutuksen voimalla, en voikaan painua onnellisesti pehkuihin vaan joudun roikkumaan hereillä iltapäivään asti, jolloin olen sopinut käyväni moikkaamassa sossutätiä rahaa vinkuakseni. Lupaava päivä siis tulossa.
Aamukoomassani ajattelin, että voisin ajantapoksi kirjoittaa viehkeän postauksen aiheesta minä itse. Random Katefaktoja tässä siis, vol.1.
- En ymmärrä kahvinjuontia, kahvihan on ihan vitun pahaa. Tai no, olen ehkä kolme kertaa elämässäni maistanut ihan jees -makuista versiota, mutta 99% kittaamistani kupeista maistuu yksinkertaisesti kitkerältä torakankuselta. Juonkin kyseistä nautintoainetta ainoastaan sen sisältämän kofeiiniarvon vuoksi.
- Omaan hyvinkin voimakkaita tunteita tiettyjä sanoja kohtaan. Mainittakoon, että lempisanoihini kuuluvat mm. viuhahdus, mango, luuska, hapsu, humauttaa, kiksautella ja sukka. Inhokkejani edustakoon sana "tirisee".
- Lempipaikkani maailmassa on tähän mennessä Rastilan leirintäalue.
- Vihaan suuresti ihan liian monilla ihmisillä esiintyvää tapaa yrittää määrätä toisten elämäntapoja. Tätä näkyy esimerkiksi homofoobikoissa, siis se käsittämätön tarve saada sanella kuka saa olla kenenkin kanssa ja saada koko ympäristö tanssimaan ko. henkilön omien arvojen mukaan. Samaten esimerkiksi ne, jotka tekevät suuren haloon ja ongelman vaikka nyt japsiernujen, goottien tms. pukeutumisesta ja kokevat tarpeelliseksi puuttua vittuilevasti toisten vaatemakuun. Tiedätte varmaan ihmistyypin, näitä näkyy varsinkin netissä ihan liikaa. Miksei voi vaan antaa muiden elää kuten tahtovat? En käsitä.
- Tykkään kauheasti Escadan hajuvesistä.
- Nykyiset moraalini ja mielipiteeni monista asioista juontuvat alunperin niiltä ajoilta, kun olin angstinen ja misantropinen teinigootti ja ajauduin netin kautta tutustumaan Eric Harrisin ajatuksiin. U know, se Columbinen kouluampuja vuodelta 1999. Voi että ne katkerat vuodatukset massaihmisten tyhmyydestä ja uskontosysteemin järjettömyydestä vetosivat pieneen yhteiskunnasta syrjäytyneeseen minääni. Olen siitä radikaaliudesta toki jonkin verran kasvanut, mutten vieläkään kiellä, etteikö Harris olisi ollut hiton fiksu tyyppi.
- Minulla on teinimäinen taipumus rakastua tv-sarjojen ja leffojen hahmoihin. Voisin mainita ainakin Hannibal Lecterin, Saksikäsi Edwardin, Frendien Joeyn ja Terminator-sarjan Arnold-mallin. Myös about jokainen aasialaissyntyinen mies joka katsomissani leffoissa on ruudulla vilahtanut.
- Lempinäyttelijäni on Alan Rickman.
- Tykkään mm. Pentti Linkolan ja George Carlinin ajatuksista, vaikken ensiksimainitulta ihan kaikkea allekirjoittaisikaan.
- Lempirunoni on A. C. Swinburnen Garden of Proserpine, ja aion ottaa erään sitaatin kyseisestä runosta joskus tatuoinniksi.
- En miellä itseäni juurikaan alkoholiriippuvaiseksi, vaikka ryyppäänkin välillä hitosti. Juominen on minulle käytännössä lähinnä keino saada itseni pirteäksi jaksaakseni olla sosiaalinen ja viihdyttävä - selvinpäin mulla nyt vain lagittaa 95% ajasta. Lienenköhän jotenkin introvertti, vaiko vaan laiska. Kuitenkin, jos pystyisin korvaamaan alkoholin jollain ei-päihdyttävällä mutta yhtä piristävällä aineella, en välttämättä kovin usein joisi.
Ja eiköhän tämä riitä tällä erää. Nyt menen lenkille ja yritän karistaa ne kymmenen lisäkiloa joita äskeinen miljoonalla sokeripalalla varustettu kahvikupillinen toi tullessaan. Okei, käytännössä päädyn käymään tuolla 200 metrin päässä polttamassa röökin ja käännyn takaisin, mutta onhan sekin jo jotain.
Aamukoomassani ajattelin, että voisin ajantapoksi kirjoittaa viehkeän postauksen aiheesta minä itse. Random Katefaktoja tässä siis, vol.1.
- En ymmärrä kahvinjuontia, kahvihan on ihan vitun pahaa. Tai no, olen ehkä kolme kertaa elämässäni maistanut ihan jees -makuista versiota, mutta 99% kittaamistani kupeista maistuu yksinkertaisesti kitkerältä torakankuselta. Juonkin kyseistä nautintoainetta ainoastaan sen sisältämän kofeiiniarvon vuoksi.
- Omaan hyvinkin voimakkaita tunteita tiettyjä sanoja kohtaan. Mainittakoon, että lempisanoihini kuuluvat mm. viuhahdus, mango, luuska, hapsu, humauttaa, kiksautella ja sukka. Inhokkejani edustakoon sana "tirisee".
- Lempipaikkani maailmassa on tähän mennessä Rastilan leirintäalue.
- Vihaan suuresti ihan liian monilla ihmisillä esiintyvää tapaa yrittää määrätä toisten elämäntapoja. Tätä näkyy esimerkiksi homofoobikoissa, siis se käsittämätön tarve saada sanella kuka saa olla kenenkin kanssa ja saada koko ympäristö tanssimaan ko. henkilön omien arvojen mukaan. Samaten esimerkiksi ne, jotka tekevät suuren haloon ja ongelman vaikka nyt japsiernujen, goottien tms. pukeutumisesta ja kokevat tarpeelliseksi puuttua vittuilevasti toisten vaatemakuun. Tiedätte varmaan ihmistyypin, näitä näkyy varsinkin netissä ihan liikaa. Miksei voi vaan antaa muiden elää kuten tahtovat? En käsitä.
- Tykkään kauheasti Escadan hajuvesistä.
- Nykyiset moraalini ja mielipiteeni monista asioista juontuvat alunperin niiltä ajoilta, kun olin angstinen ja misantropinen teinigootti ja ajauduin netin kautta tutustumaan Eric Harrisin ajatuksiin. U know, se Columbinen kouluampuja vuodelta 1999. Voi että ne katkerat vuodatukset massaihmisten tyhmyydestä ja uskontosysteemin järjettömyydestä vetosivat pieneen yhteiskunnasta syrjäytyneeseen minääni. Olen siitä radikaaliudesta toki jonkin verran kasvanut, mutten vieläkään kiellä, etteikö Harris olisi ollut hiton fiksu tyyppi.
- Minulla on teinimäinen taipumus rakastua tv-sarjojen ja leffojen hahmoihin. Voisin mainita ainakin Hannibal Lecterin, Saksikäsi Edwardin, Frendien Joeyn ja Terminator-sarjan Arnold-mallin. Myös about jokainen aasialaissyntyinen mies joka katsomissani leffoissa on ruudulla vilahtanut.
- Lempinäyttelijäni on Alan Rickman.
- Tykkään mm. Pentti Linkolan ja George Carlinin ajatuksista, vaikken ensiksimainitulta ihan kaikkea allekirjoittaisikaan.
- Lempirunoni on A. C. Swinburnen Garden of Proserpine, ja aion ottaa erään sitaatin kyseisestä runosta joskus tatuoinniksi.
- En miellä itseäni juurikaan alkoholiriippuvaiseksi, vaikka ryyppäänkin välillä hitosti. Juominen on minulle käytännössä lähinnä keino saada itseni pirteäksi jaksaakseni olla sosiaalinen ja viihdyttävä - selvinpäin mulla nyt vain lagittaa 95% ajasta. Lienenköhän jotenkin introvertti, vaiko vaan laiska. Kuitenkin, jos pystyisin korvaamaan alkoholin jollain ei-päihdyttävällä mutta yhtä piristävällä aineella, en välttämättä kovin usein joisi.
Ja eiköhän tämä riitä tällä erää. Nyt menen lenkille ja yritän karistaa ne kymmenen lisäkiloa joita äskeinen miljoonalla sokeripalalla varustettu kahvikupillinen toi tullessaan. Okei, käytännössä päädyn käymään tuolla 200 metrin päässä polttamassa röökin ja käännyn takaisin, mutta onhan sekin jo jotain.
sunnuntai 25. maaliskuuta 2012
Salmari presidentiksi
Eilen oli sellainen ilta että Sonja oli humalassa. Okei, olin minäkin, mutta kyseisestä illasta puhuessa en voi edes verrata omaa humalaani ja Sonjan känniä samassa lauseessa.
Sen voin sanoa, että ei kannata lähteä hotelliin epämääräisten yhdenillansäätöjen kanssa, koska siinä vaiheessa kun tulee nälkä ja lähtee kyseisestä hotellista seikkailemaan pitkin Hakaniemeä kebabin perässä, ei välttämättä pääse sinne hotelliin enää takaisin. Siinä vaiheessa vituttaa. Kun kaupan päälle universumi päättää heittää hartioilleni vittumaisen lumimyrskyn ja jouduin ajelemaan laskuhumalassa täysin random bussilla pitkin Helsingin persreikäkaupunginosia mielessäni hatara toive kotiinpääsystä, on suurtakin suurempi vitutus valmis. Onneksi tuntemattomat ihmiset kyseisessä bussissa ottivat tehtäväkseen lohduttaa tätä yksinäistä humalaista teiniä.
Mutta eipähän tuo mitään. Hyökkäystään odottanut vuosisadan krapulakin lähti nukkumalla, ja tänään iltapäiväviiden aikaan herätessäni oli oloni oikein letkeä, kaikkia odotuksiani vastustaen. Nyt on mielessä vain päätös siitä, että nämä viimeaikaiset ihmeen kännisäätöperseilyt saavat jäädä taakse, ja aloitan uuden (melkein) selväpäisen elämänjakson. Mutta ei siinä mitään, eilen oli kyllä ihan helvetin hauskaa. Karaokebaarit isoon kunniaan ja viisimetriset lääkintämiehet vielä suurempaan.
Sen voin sanoa, että ei kannata lähteä hotelliin epämääräisten yhdenillansäätöjen kanssa, koska siinä vaiheessa kun tulee nälkä ja lähtee kyseisestä hotellista seikkailemaan pitkin Hakaniemeä kebabin perässä, ei välttämättä pääse sinne hotelliin enää takaisin. Siinä vaiheessa vituttaa. Kun kaupan päälle universumi päättää heittää hartioilleni vittumaisen lumimyrskyn ja jouduin ajelemaan laskuhumalassa täysin random bussilla pitkin Helsingin persreikäkaupunginosia mielessäni hatara toive kotiinpääsystä, on suurtakin suurempi vitutus valmis. Onneksi tuntemattomat ihmiset kyseisessä bussissa ottivat tehtäväkseen lohduttaa tätä yksinäistä humalaista teiniä.
Mutta eipähän tuo mitään. Hyökkäystään odottanut vuosisadan krapulakin lähti nukkumalla, ja tänään iltapäiväviiden aikaan herätessäni oli oloni oikein letkeä, kaikkia odotuksiani vastustaen. Nyt on mielessä vain päätös siitä, että nämä viimeaikaiset ihmeen kännisäätöperseilyt saavat jäädä taakse, ja aloitan uuden (melkein) selväpäisen elämänjakson. Mutta ei siinä mitään, eilen oli kyllä ihan helvetin hauskaa. Karaokebaarit isoon kunniaan ja viisimetriset lääkintämiehet vielä suurempaan.
torstai 22. maaliskuuta 2012
Sun kanssasi elämän paino on niin kevyttä
Elämä menee taas kerran näin, että kun ei ole koulua saati töitä tai muutenkaan mitään vuorokausirytmiä määrittelevää sisältöä elämässä, olen jälleen palannut tähän itselleni hyvinkin tyypilliseen tapaan valvoa yöt ja nukkua päivät. Yhteiskunta arvostaa, ja vielä enemmän arvostaa varmaan se työkkärin täti joka on tainnut odottaa mun sinne ilmaantumista tässä viikon verran, mutta minkäs teet kun satun aina nukahtamaan viimeistään siinä vaiheessa kun kyseinen virasto alkaa aamupäivällä availla oviaan. Jossain vaiheessa varmaan pitäisi tämä unirytmi keikauttaa takaisin ihanneihmisen tasolle, kun ympäristö alkaa vittuilla liikaa. Mutta minkäs mie sille voin jos satun olemaan yöeläin.
Tekemisenpuutteen, liiallisten ajattelutoimintojen ja kevään herättämän ulkonaliikkumishalun takia olen viime aikoina omaksunut epäsäännölliseksi tavaksi kävellä öisin ympäri tätä, no, kaupunginosaa. Vai naapurustoa? Aluetta 3 kilometrin säteellä himasta, anyway. Kuuntelen musiikkia, hyppelehdin viimeisten lumipenkkojen yli ja välillä istahdan röökille johonkin jalkakäytävän kulmaan miettimään, että poltanpa nykyään vitusti liikaa. Loput yksinoloajastani kuluu katsellessa 50 tuntia vuorokaudessa How I met your motherin tuotantokausia ja ihaillessa sarjassa satunnaisesti vilahtelevia Barneyn vatsalihaksia. Voiko ihanteelliselta elämänvietolta enempää toivoa?
Eli joo, lähestulkoon hiprakkainen onnellisuushan tässä on läsnä koko ajan, johtuen tosin vähän muustakin kuin ihanasta väliaikaisesta elämänvapaudesta ja siitä että kevät nyt vaan on kivaa. Siitä aiheesta ehkä lisää myöhemmin, vaikkakin joka helvetin lukija tässä varmaan tietää kehen ihmiseen tällä onnellisuushehkutuksellani nyt viittaan. Ei voi mitään, kai miunkin on pakko joskus heittää se äijäego nurkkaan ja olla vähän vaaleanpunainen lässynlää-teini. Sitä sattuu parhaimmillekin meistä.
Nyt on muuten ihan älytön himo päästä baareilemaan. Halajan pukea huoravaatteet, kiskoa pullon salmaria ja mennä keikuttamaan selluliittipersettäni jonkun neekerin naamaan ja näin tienata ilmasia siidereitä, kun tätäkään en ole tullut tehneeksi ihan liian pitkään aikaan.
Toivon mukaan siis saan huomenna jälleen tavata tuon kauan kaipaamani asian, elämäni valon ja iltojeni piristyksen, tuon kauniin ystäväni nimeltä alkoholi. Ainakin elättelen suuria toiveita.
ps. Rahan taikominen jostain ois muuten kivaa koska oon ihan vitun peeaa.
Tekemisenpuutteen, liiallisten ajattelutoimintojen ja kevään herättämän ulkonaliikkumishalun takia olen viime aikoina omaksunut epäsäännölliseksi tavaksi kävellä öisin ympäri tätä, no, kaupunginosaa. Vai naapurustoa? Aluetta 3 kilometrin säteellä himasta, anyway. Kuuntelen musiikkia, hyppelehdin viimeisten lumipenkkojen yli ja välillä istahdan röökille johonkin jalkakäytävän kulmaan miettimään, että poltanpa nykyään vitusti liikaa. Loput yksinoloajastani kuluu katsellessa 50 tuntia vuorokaudessa How I met your motherin tuotantokausia ja ihaillessa sarjassa satunnaisesti vilahtelevia Barneyn vatsalihaksia. Voiko ihanteelliselta elämänvietolta enempää toivoa?
Eli joo, lähestulkoon hiprakkainen onnellisuushan tässä on läsnä koko ajan, johtuen tosin vähän muustakin kuin ihanasta väliaikaisesta elämänvapaudesta ja siitä että kevät nyt vaan on kivaa. Siitä aiheesta ehkä lisää myöhemmin, vaikkakin joka helvetin lukija tässä varmaan tietää kehen ihmiseen tällä onnellisuushehkutuksellani nyt viittaan. Ei voi mitään, kai miunkin on pakko joskus heittää se äijäego nurkkaan ja olla vähän vaaleanpunainen lässynlää-teini. Sitä sattuu parhaimmillekin meistä.
Nyt on muuten ihan älytön himo päästä baareilemaan. Halajan pukea huoravaatteet, kiskoa pullon salmaria ja mennä keikuttamaan selluliittipersettäni jonkun neekerin naamaan ja näin tienata ilmasia siidereitä, kun tätäkään en ole tullut tehneeksi ihan liian pitkään aikaan.
Toivon mukaan siis saan huomenna jälleen tavata tuon kauan kaipaamani asian, elämäni valon ja iltojeni piristyksen, tuon kauniin ystäväni nimeltä alkoholi. Ainakin elättelen suuria toiveita.
ps. Rahan taikominen jostain ois muuten kivaa koska oon ihan vitun peeaa.
sunnuntai 4. maaliskuuta 2012
Oravasta sammakkoon
Tilanne on se, että tässä on ollut epämääräistä jorailua ja lähes hävettävän pitkä viinaputki nyt viikon verran ja ylikin. Löysin tosiaan viimein aiemmin karttamani Alkon ilot ja Salmarin himot, ja jälkimmäisen juoman (ja vähän elämäntilanteenikin) aiheuttaman typerän kestovirneilyn. Viinaa on siis virrannut kurkusta alas, ja samalla rahaa lompakosta ulos. Mitäs pienistä kuitenkin, kun juttu on niin että asiat eivät voisi paljoa hilpeämmin nykytilanteessa olla.
Istun tällä hetkellä edelleen Tiksissä, humauttelen muutamia viimeisillä rahoillani hankittuja siidereitä ja kuuntelen, kuinka eräskin ihminen valittaa kuinka ei koskaan saa kunnolla persettä. Taustalla soi joku hiton Illuminati-biisi, noin miljoonatta kertaa kuluneen viikon aikana, mutta on myönnettävä että ei se enää kuulosta yhtään niin hauskalta ilman Nannaa hoilaamassa mukana. Pippalointiputki taitaa olla tätä iltaa lukuunottamatta aika lailla ohi, mutta on kyllä ollut ihan hiton hauska viikko.
Istun tällä hetkellä edelleen Tiksissä, humauttelen muutamia viimeisillä rahoillani hankittuja siidereitä ja kuuntelen, kuinka eräskin ihminen valittaa kuinka ei koskaan saa kunnolla persettä. Taustalla soi joku hiton Illuminati-biisi, noin miljoonatta kertaa kuluneen viikon aikana, mutta on myönnettävä että ei se enää kuulosta yhtään niin hauskalta ilman Nannaa hoilaamassa mukana. Pippalointiputki taitaa olla tätä iltaa lukuunottamatta aika lailla ohi, mutta on kyllä ollut ihan hiton hauska viikko.
tiistai 21. helmikuuta 2012
No one notices what you do until you stop doing it
(Se tunne, kun on liikaa kirjoitettavaa, eikä tiedä mistä helvetistä alottais, ja sitten muistaa sen tosiasian että mikään niistä kirjoittamista odottavista asioista ei ole edes vitun vertaa kiinnostava saati sitten julkaisemisen arvoinen. Täyttä paskalätinää siis tulossa.)
Olipa kerran Mr. Kate Heinrich von B, joka halusi alkoholia. Kate halusi myös seuraa alkoholin nauttimiseen, koska oli elänyt talven vuoksi sosiaalisesti lähes täysin eristyksissä ihan liian pitkään. Näin ollen, kun korviin kantautui tieto tulevista Tiksissä sijaitsevista megaperselahnapippaloista, Kate hurautti Kotka Citystä Helsinkiin nopeammin kuin uskottekaan.
Perjantai meni oikeen hilpeesti. Oli ihmisiä, paljon alkoholia, sopivasti perseilyä, ja vähän liikaa alasti viipottavia kännisiä saunojia, ympäriinsä sammuvia ja lavuaariin oksentelevia randomeita ja hämmentävän märkä kämppä, jonka lattioille oli ympäriinsä kasaantunut pyyhkeistä ja ties keiden sukista koostuvia vetisiä suonsilmäkkeitä. Saatiin muuten havaita jälleen kerran Sennin kämpän mysteerinen tapa syödä ihmisten vaatteita - riisu päältäsi mitä tahansa ja laita se minne tahansa, ja tulos on ettet enää ikinä tule kyseistä vaatekappaletta näkemään. R.i.p. kauniit sukkani, legginsit sekä huppari.
Lauantai saapui lievän krapulan siivittämänä, ja jossain vaiheessa aamua joku ehdotti, että ryypättäiskö tänäänkin. No eihän siitä nyt voinut kieltäytyä, joten siiderikauppaan kävi tieni jälleen kerran. Ilta kului oikeen hilpeesti, revittiin riemua erään karvaisen ystävämme pillunpuutteesta ja lahnailtiin pienehköllä porukalla mukavissa merkeissä. Jossain vaiheessa sain suostuteltua Sennin lähtemään etukäteenkin paskalta idealta vaikuttavalle reissulle moikkaamaan kännistä exääni jonnekin Tiksin persvakoon, jossa bussitkin kulkivat vitun mielivaltaisesti omia reittejään ja aikataulujaan välittämättä meistä pysäkeillä värjöttelevistä humalaisista teineistä. Meinattiin välillä kuolla epätoivoon, tosin onneksi ankeita pysäkilläodotteluhetkiä piristivät kaksi random äijää, joita ahdistelin avautumisillani hävettävissä määrin. No, Jaimen mainitsemat bileet tosiaan valkenivat muutaman jätkän kaljalaneiksi, ja aika nopeasti hipsimme siis takaisin Konstan ja Pyryn hilpeään seuraan, johon oli poissaolomme aikana liittynyt muutama uusi tyyppi. Loppuilta sisälsi erään angstisen rillipäähevarin ahdistelua karvaisella perseellä ja pitkän tappelun sängyssänukkumispaikasta.
Sunnuntaiaamuna herätessäni koin pienen hämmennyksen hetken, kun yritin muistella, miksi vieressäni makaa ihminen jota olin aiemmin vannonut inhoavani ikuisesti. Okei, ei ikuisesti, kun en koskaan ollut tarpeeksi kiinnostunut aiheesta tehdäkseni vihaamissuunnitelmia tulevaisuudellekin, mutta joka tapauksessa tyyppi jolle olin ragennut kerran jos toisenkin. Oli miten oli, jossain vaiheessa taas joku välkky ihminen päästi ilmoille lauseen, jonka keskeinen sisältö kuului, että "ryypättäiskö vielä tänään". Minut tuntien ei varmaan ole vaikea arvata, mitä vastasin.
Ilta meni vähän miten meni. En meinannut saada hiprakkaa millään, mikä johti siihen että vedin kaksi sikspäkkiä muutamassa tunnissa ja loppuillasta ulisin ihmisille elämäni kaikki murheet. Alkuilta kuitenkin oli oikein jees, mitä nyt muutamia alapääkarvoja lenteli toisten ruokiin ja sain askarrella eräälle alushousunsa hukanneelle miesparalle stringit villasukista. Tehtävä oli tosin vähän turha, kun eivät ne siltä joraamiselta jalassa pysyneet. Jossain vaiheessa kuitenkin iski se aiemmin mainittu väsymyksen ja laskuhumala-angstin yhdistelmä, ja painuin nukkumaan - ainakin yritin.
Siinä vaiheessa, kun on ryypännyt kolme vuorokautta nukkumatta paria hassua tuntia enempää, kokenut voimakkaan laskukänniahdingon, soittanut poikaystävälleen joka mainitsi olevansa ensiavussa, ja yritän vain känniltäni pidätellä oksennusta, alkaa olla elämässä piste jolloin vitutus kohoaa hyvin korkealle. Tätä tilannetta tuskin auttoi, kun vittumaisesti virnuileva nisti tulee jatkuvasti varastamaan peittoni ja yrittää saada minua takaisin ryyppäämään ja kuuntelemaan jotain vitun homoräppiä ja disneybiisejä. Aamun valjetessa olin jo vähänniinkuin naama norsunvitulla.
Lähdin kahdeksan maissa seikkailemaan kotia kohti valtaisa krapula seuralaisenani. Kuin kruunatakseen paskan aamun edestäni kurvasi saatanan mölyisä lumiaura jättäen poikittain tielleni puolentoista metrin korkuisen lumivallin. Mikäs siinä sitten vuorikiipeilijää leikkiessä - alkoi tehdä jo mieli työntää pää kyseiseen lumikasaan ja odottaa että vitutus lähtee tukehtumalla.
No, angsti sikseen, kun vastuksista suoriuduttuani juna-asema vihdoin häämötti edessä ja alkoi jo vilpittömästi naurattaa kaikkien asioiden yhtäkkinen samanaikainen kuseminen.
Sitten miut ohitti saatananmoista hihitystä pitävä kersa, jota äitinsä veti pulkassa, ja koin filosofisen tajuamisen, että elämä on loppujen lopuksi (krapulasta huolimatta) ihan sympaattista.
Mutta miksei kukaan ikinä vedä mua pulkassa? Haluun kans.
Olipa kerran Mr. Kate Heinrich von B, joka halusi alkoholia. Kate halusi myös seuraa alkoholin nauttimiseen, koska oli elänyt talven vuoksi sosiaalisesti lähes täysin eristyksissä ihan liian pitkään. Näin ollen, kun korviin kantautui tieto tulevista Tiksissä sijaitsevista megaperselahnapippaloista, Kate hurautti Kotka Citystä Helsinkiin nopeammin kuin uskottekaan.
Perjantai meni oikeen hilpeesti. Oli ihmisiä, paljon alkoholia, sopivasti perseilyä, ja vähän liikaa alasti viipottavia kännisiä saunojia, ympäriinsä sammuvia ja lavuaariin oksentelevia randomeita ja hämmentävän märkä kämppä, jonka lattioille oli ympäriinsä kasaantunut pyyhkeistä ja ties keiden sukista koostuvia vetisiä suonsilmäkkeitä. Saatiin muuten havaita jälleen kerran Sennin kämpän mysteerinen tapa syödä ihmisten vaatteita - riisu päältäsi mitä tahansa ja laita se minne tahansa, ja tulos on ettet enää ikinä tule kyseistä vaatekappaletta näkemään. R.i.p. kauniit sukkani, legginsit sekä huppari.
Lauantai saapui lievän krapulan siivittämänä, ja jossain vaiheessa aamua joku ehdotti, että ryypättäiskö tänäänkin. No eihän siitä nyt voinut kieltäytyä, joten siiderikauppaan kävi tieni jälleen kerran. Ilta kului oikeen hilpeesti, revittiin riemua erään karvaisen ystävämme pillunpuutteesta ja lahnailtiin pienehköllä porukalla mukavissa merkeissä. Jossain vaiheessa sain suostuteltua Sennin lähtemään etukäteenkin paskalta idealta vaikuttavalle reissulle moikkaamaan kännistä exääni jonnekin Tiksin persvakoon, jossa bussitkin kulkivat vitun mielivaltaisesti omia reittejään ja aikataulujaan välittämättä meistä pysäkeillä värjöttelevistä humalaisista teineistä. Meinattiin välillä kuolla epätoivoon, tosin onneksi ankeita pysäkilläodotteluhetkiä piristivät kaksi random äijää, joita ahdistelin avautumisillani hävettävissä määrin. No, Jaimen mainitsemat bileet tosiaan valkenivat muutaman jätkän kaljalaneiksi, ja aika nopeasti hipsimme siis takaisin Konstan ja Pyryn hilpeään seuraan, johon oli poissaolomme aikana liittynyt muutama uusi tyyppi. Loppuilta sisälsi erään angstisen rillipäähevarin ahdistelua karvaisella perseellä ja pitkän tappelun sängyssänukkumispaikasta.
Sunnuntaiaamuna herätessäni koin pienen hämmennyksen hetken, kun yritin muistella, miksi vieressäni makaa ihminen jota olin aiemmin vannonut inhoavani ikuisesti. Okei, ei ikuisesti, kun en koskaan ollut tarpeeksi kiinnostunut aiheesta tehdäkseni vihaamissuunnitelmia tulevaisuudellekin, mutta joka tapauksessa tyyppi jolle olin ragennut kerran jos toisenkin. Oli miten oli, jossain vaiheessa taas joku välkky ihminen päästi ilmoille lauseen, jonka keskeinen sisältö kuului, että "ryypättäiskö vielä tänään". Minut tuntien ei varmaan ole vaikea arvata, mitä vastasin.
Ilta meni vähän miten meni. En meinannut saada hiprakkaa millään, mikä johti siihen että vedin kaksi sikspäkkiä muutamassa tunnissa ja loppuillasta ulisin ihmisille elämäni kaikki murheet. Alkuilta kuitenkin oli oikein jees, mitä nyt muutamia alapääkarvoja lenteli toisten ruokiin ja sain askarrella eräälle alushousunsa hukanneelle miesparalle stringit villasukista. Tehtävä oli tosin vähän turha, kun eivät ne siltä joraamiselta jalassa pysyneet. Jossain vaiheessa kuitenkin iski se aiemmin mainittu väsymyksen ja laskuhumala-angstin yhdistelmä, ja painuin nukkumaan - ainakin yritin.
Siinä vaiheessa, kun on ryypännyt kolme vuorokautta nukkumatta paria hassua tuntia enempää, kokenut voimakkaan laskukänniahdingon, soittanut poikaystävälleen joka mainitsi olevansa ensiavussa, ja yritän vain känniltäni pidätellä oksennusta, alkaa olla elämässä piste jolloin vitutus kohoaa hyvin korkealle. Tätä tilannetta tuskin auttoi, kun vittumaisesti virnuileva nisti tulee jatkuvasti varastamaan peittoni ja yrittää saada minua takaisin ryyppäämään ja kuuntelemaan jotain vitun homoräppiä ja disneybiisejä. Aamun valjetessa olin jo vähänniinkuin naama norsunvitulla.
Lähdin kahdeksan maissa seikkailemaan kotia kohti valtaisa krapula seuralaisenani. Kuin kruunatakseen paskan aamun edestäni kurvasi saatanan mölyisä lumiaura jättäen poikittain tielleni puolentoista metrin korkuisen lumivallin. Mikäs siinä sitten vuorikiipeilijää leikkiessä - alkoi tehdä jo mieli työntää pää kyseiseen lumikasaan ja odottaa että vitutus lähtee tukehtumalla.
No, angsti sikseen, kun vastuksista suoriuduttuani juna-asema vihdoin häämötti edessä ja alkoi jo vilpittömästi naurattaa kaikkien asioiden yhtäkkinen samanaikainen kuseminen.
Sitten miut ohitti saatananmoista hihitystä pitävä kersa, jota äitinsä veti pulkassa, ja koin filosofisen tajuamisen, että elämä on loppujen lopuksi (krapulasta huolimatta) ihan sympaattista.
Mutta miksei kukaan ikinä vedä mua pulkassa? Haluun kans.
sunnuntai 1. tammikuuta 2012
Eikse ookaa joku orava
Nyt on mukava krapula. Teki mieli päivittää blogi niin päivitin. Tosiaan, on hieno krapula. Vähän oksettaa. Ihan vähän. : (
Sonja yskii ja sanoo "yösdösdghfdh".
Voi Nikoa. Silläkin on krapula.
Sonja yskii ja sanoo "yösdösdghfdh".
Voi Nikoa. Silläkin on krapula.
Tilaa:
Kommentit (Atom)