Eilen oli sellainen ilta että Sonja oli humalassa. Okei, olin minäkin, mutta kyseisestä illasta puhuessa en voi edes verrata omaa humalaani ja Sonjan känniä samassa lauseessa.
Sen voin sanoa, että ei kannata lähteä hotelliin epämääräisten yhdenillansäätöjen kanssa, koska siinä vaiheessa kun tulee nälkä ja lähtee kyseisestä hotellista seikkailemaan pitkin Hakaniemeä kebabin perässä, ei välttämättä pääse sinne hotelliin enää takaisin. Siinä vaiheessa vituttaa. Kun kaupan päälle universumi päättää heittää hartioilleni vittumaisen lumimyrskyn ja jouduin ajelemaan laskuhumalassa täysin random bussilla pitkin Helsingin persreikäkaupunginosia mielessäni hatara toive kotiinpääsystä, on suurtakin suurempi vitutus valmis. Onneksi tuntemattomat ihmiset kyseisessä bussissa ottivat tehtäväkseen lohduttaa tätä yksinäistä humalaista teiniä.
Mutta eipähän tuo mitään. Hyökkäystään odottanut vuosisadan krapulakin lähti nukkumalla, ja tänään iltapäiväviiden aikaan herätessäni oli oloni oikein letkeä, kaikkia odotuksiani vastustaen. Nyt on mielessä vain päätös siitä, että nämä viimeaikaiset ihmeen kännisäätöperseilyt saavat jäädä taakse, ja aloitan uuden (melkein) selväpäisen elämänjakson. Mutta ei siinä mitään, eilen oli kyllä ihan helvetin hauskaa. Karaokebaarit isoon kunniaan ja viisimetriset lääkintämiehet vielä suurempaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti