Ainii mul oli tämmönenki.

Satuinpa muistamaan tässä hiljattain valvottuina aamuyön tunteita, että mullahan oli tämmönen bloginrutjakekin yhä olemassa. Tuntemattomasta syystä päivittäminen vain on jäänyt tyystin. Nyt on kumminkin fiilis, että voisin jatkossa yrittää tätä elvytellä, vähintäänkin ajantapon vuoksi kun melkoinen tekemisenpuute on viime aikoina tupannut vaivaamaan. 

Kamera tosin olis kiva, lisäisi meinaan melkoisesti päivittämismotivaatioita jos saisin lätkittyä jonkin sortin kuvamateriaaliakin tähän tekstin seuraksi. Ongelma on vaan, että mistähän helvetistä sellasen repäsen, kun lompakko on vähän sieltä laihimmasta päästä. Vanha paskakamera löytyis mutta sen latauspiuha onkin asia erikseen.

Joka tapauksessa joo jee hienoa kivaa ja kuten näette tämä on hieno päivitys ja äärettömän sisällöllinen vieläpä. 

Palaan taas asiaan kunhan aivoni pystyvät suoltamaan jotain aiheellisemmaksi luokiteltavaa.

Ajatusoksennus, joskin sekin pelkkiä happoja

Aika helkutin hahmotonta tämä elämä nykyisin. Ei ole mitään pysyviä olosuhteita, mutta sitten toisaalta taas läsnä on jotain ihan liiankin pysyvää, tämä vakiottomuus nimittäin ja eräs tämän lähes koko tilanteen aiheuttava tekijä, joka on samaan aikaan mulle sekä kahle että voimavara vähän päivästä riippuen. Nakertaa järkeäni pieniksi kärpäsenpaskamurusiksi tää koko vitun normaalin arjen puuttuminen ja se että asiat jumittaa paikallaan - tai no, satunnaisesti siirtyilevät vähäsen suosta toiseen. En tiedä mitä odottaa miltäkin ja tässä paljastuu epämääräisia, hallitsemattomia käytännön ongelmia toinen toisensa perään enkä meinaa pystyä enää hallitsemaan omaa päätänikään.

Ei ole paikkaa tai hetkeä missä tehdä omia asioitaan, käydä lenkillä, syödä muutakin kuin pakastepizzaa ja kalapuikkoja, ei ole sisältöä elämässä lukuunottamatta tätä valtavana vellovaa sisällöttömyyttä ja sen tuomia vaikeuksia. On teoriassa paljon osasia joista voisi vielä muodostua onnellisuutta, mutta missähän sen onnellisuuden kasaisi yhteen kun kotia ei ole, ja tämä harhailu kämpän odottamisen keskellä vaan päivä päivältä ajaa pois kaikkea mahdollista potentiaalia siihen, että mitään enää näistä aineksista saisi ikinä koottua takaisin kasaan.

Joo hilipatihippan perskutarallaa

Ei tosiaan mene elämä aina ihan suunnitelmien mukaan ja sekös aiheuttaa ongelmaa ongelman perään. Ei siinä muuten mitään, ihan hyvin kun itse osaan omat ongelmani heittää helposti Alkon tuotteiden harteille, mutta siinä vaiheessa kun on kännipäissään parisuhteeseen joskus ryhtynyt niin yllättävänlainen taakka tulee harteille silloin välillä, kun sen toisen osapuolen angstienratkontakyky ei olekaan enää ihan yhtä yksinkertainen kuin omani. Tosin onneksi meikällä on tässä El Timppa pitämässä seuraa - se ei vittuile eikä valita, vaan keskittyy ainoastaan tarjoamaan iloista mieltä. (Mitä nyt joskus vähän fyysistä pahoinvointia välissä, jos satun kyseistä Timppaa liian innokkaasti kaulailemaan, mutta pikkujuttuja moinen.)

Haluan kämpän jostain, samantekevää mistä hevonperseestä se repiytyisi, kunhan edes jostain. On nimittäin tullut tässä viime aikoina jokin hassu tarve saada kontrolloida asuinympäristöni siisteys- ja järjestystasapainoa neuroottisissa määrin, plus olisihan se mukavaa jos olisi joku paikka missä vakituisesti olla, kodiksikin kutsuttu mesta siis. Kuluneiden viikkojen kuluessa on tullut jaariteltua niin sossujen kuin psykiatrienkin kanssa loputtomiin, ja nyt on onneksi sentään jo asuntohaut jossain määrin päässeet käyntiinkin.

Ei ole hitonkaan vertaa hajua, mihin elämä tästä hetkestä eteenpäin tulee minua heittelemähän, ja voipi vain toivoa parasta että edes jotain tapahtuisi mahdollisimman pian. Joo. Ei tässä nyt muuta, on vain tarve selostaa jotain jonnekin. Harvinaisen iloinen blogipäivitys tämä. Mieleni on valoisa kuin aurinko ja ulkona 24/7 rummuttava vesisade viilentää päivittäin hipiääni oikein miellyttävästi.


: CCC Olen surullinen ja haluaisin siideriä mutta minulla ei ole rahaa. Ihan hyvä toisaalta kyllä kumminkin, koska siideristä lihoisin entisestään läskimmäksi löllöpallokalaksi ja pömppikseni ja kaksoisleukani pinta-alat alkaisivat kohta vallata jo kanssaihmistenkin elintilaa.

Olenpas positiivinen. Kukkia ja keijupölyä kaikille, sitähän riittää.

Kiljuinen googlekamasutra ei ole hyvästä

Mitä tehdä, kun pitää kahden hengen ryyppäjäisiä ja toinen sammuu? No, tietenkin kirjoitan päivityksen blogiini.

Okei, eipä nämä niinkään ryyppäjäiset olleet, ainakaan ihan tarkoituksellisesti; Tosiaan, armas Hunajanuudelini lähti tänään baariin siinä aamukymmenen aikoihin, ja odoteltuani turhaan about 45 minuuttia - perse Sörnäisten katutasoa vasten kivistäen - puoli kuudeksi sovittua tapaamistamme ja kuultuani lopulta että kyseinen herra oli jossain vaiheessa umpijurvelossa kävellyt ohitseni miittimme unohtaen, kävi jotenkin tieni Lidlin siideriosastolle korjaamaan omaa vähän turhan korkeaksi noussutta vitutustani. Toisemme viimein löydettyämme havaitsinkin yllättäen itsessäni tiettyjä kovin humalaan viittaavia ominaisuuksia. Lattialla oli kova himo keikkua ja joku tekninen  vika selkeästi kusi leffan tekstityksissä, kun ne näkyivät kahtena.

Eihän siinä kuitenkaan mitään valittamista, kun fiilis oli kuitenkin viimein jo varsin letkeä. Rotta lauleskeli hilpeänä Sweeney Toddin mukana ja kertoi minulle samat uudet kuulumisensa muutamahkon minuutin välein. Eli jaanpa nyt teille parille kuppaiselle ja runkkuiselle lukijallenikin sen elämientilanteidenpäivityksen, joka itsellenikin on jo useampaan kertaan tullut selväksi tämän illan aikana; Näillä näkymin vaikuttaa siltä, että tämän pahamaineisen sörkkäryyppyluolan omistaja vaihtunee ennen pitkää. Alkuperäisen asukin kun olemme näemmä saaneet onnistuneesti häädettyä muuttamaan entisen vaimonsa tykö, ja vuokrasopimuksen allekirjoituskohdan nimi vaikuttaisi kovasti olevan vaihtumassa Rotaksi. Tämä taas mahdollisesti sitten joskus toteutuessaan tarkoittaa luonnollisestikin sitä, että omakin osoitteeni saattaa vaiheessa tai toisessa siirtyä tänne kyseiseen Sörnäisten paratiisiin, spurgujen, baarien, 24h pizzerioiden ja muiden elämän edellytyksien hellään läheisyyteen.

Toisaalta, kuten varmaan kaikki tiedämme: elämähän on vitun perseestä. Tästä toteamuksesta pääsemmekin päätelmään, että ylläkuvattu skenaario on toteutumismahdollisuuksissaan järjettömän yliutopistinen ja näin ollen tullee kaatumaan ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella. Kyseinen mielikuva on silti minua tämän illan aikana jo ehtinyt ilahduttaa varsin paljon - voisiko oikeasti olla yhtään mitään ihanampaa, unelmaisempaa, kuin jakaa asunto aidon rappiojuopon kanssa, jolta saisin joka aamu kuulla avautumisen silloisen aamupaskan koostumuksesta ja jonka perskarvat ovat silkkisemmät kuin kissan tassut? Tällä hetkellä tuntuu vilpittömästi siltä, että voisinko edes muuta elämääni kaivata.

Oikeastaan minun ei ollut edes tarkoitus kirjoittaa tähän paskavillaiseen blogiini tästä kämppäaiheesta, mutta minkäs teet, kun viimeinen jäljellä ollut siideri ovelasti houkutteli allekirjoittaneen unohtamaan edelliset ajatuksensa, ja epäilemättä huomattavasti paremmat aiheensa tähän nimenomaiseen blogipäivitykseen. Jotain piti vuodattaa, ja jostain syystä kukaan yleisimmistä känniselitystenkuuntelijaportoistani ei ole täällä paikalla juuri nyt. Olkoon blogini sitten se ajatusten roskalaari.

Ette muuten salee arvaa, kuinka paljon keskittymistä on vaatinut kirjoittaa tämä teksti ilman jäätäviä määriä kirjoitusvirheitä. Arvostakaa minua siitä. Okei, arvostatte kuitenkin, mutta silti. >:(

AINII JEE YLIHUOMENNA TAI OIKEESTAAN HUOMENNA TAITEIDENYÖ JEE PERSKÄNNIT! EN OLE ALKOHOLISTI EN. mut silti nyt alko kyllä jo heittää päässä ihan toden teolla. Joo moro meikä menee sammumahan.

Just to be with you is having the best day of my life

Koskapa luulen että kaverini alkavat (jälleen kerran) olla saamassa tarpeekseen miestenihkutuksistani ja seurustelun ihanuuteen liittyvistä lässytyslätinöistä, pilkahti pikkuiseen päähäni ajatus että voisin samantien purkaa pienen osan nykyisistä hajatelmistani tänne. Ihan vaan jos saisin vähän summattua sitä miksi olen viime aikoina kulkenut vuorokauden ympäri niin helvetin hymy perseessä.

Voi tietysti olla, että yleinen karu todennäköisyys toteutuu taas kerran ja että ennen pitkää katumuksissani deletoin tämänkin päivityksen syystä tai toisesta ja kiroan jälleen miehet pelkiksi vittumaisiksi pippelieläimiksi. Anyway tällä hetkellä ei voisi paljoa paremmin mennä tai toiveet olla korkeammalla, en ainakaan keksi miten se olisi mahdollista, eli antakaamme siis carpe diem -logiikalle kunniaa hehkuttamalla sitä mikä juuri nyt on täydellistä vaikkei se välttämättä ikuisesti kestäisikään.

On siis olleet nämä muutamat viimeisimmät viikot aika lailla parhaimpia aikoja elämässäni, monesta syystä, joista kuitenkin suurin on kieltämättä tämä eräs ihminen jota poikaystäväksenikin kutsun. En ole ihan tainnut vieläkään sisäistää koko juttua, miten yhtäkkiä ja aika lailla puskan takaa koko maailma tuntuu kääntyneen ympäri. Se tunne, kun korneimmatkaan rakkauslaulut eivät tunnu riittävän kuvaamaan sitä hienoutta jonka olen itselleni löytänyt. Se tunne, kun ei tee mieli mennä nukkumaan, kun mieluummin valvoo katselemassa kuinka toinen kuorsaa ja kuolaa olkapäälleni. Se tunne, kun vuosien etsimisen ja monen virheyrityksen jälkeen olen löytänyt jonkun, joka jaksaa kuunnella pätemistäni sarjamurhaajista ja moraalittomuudesta ja kieroista maailmankatsomuksista ja vielä päteä takaisin. Se on kovin hieno tunne, tiedättekös. Välillä sen hehkutus vaan purkautuu tämmöisiin äijäegolleni kovin kipeää tekeviin blogiavautumisiin, mutta no can do.

Joo. Rotta on ihan jepa. Kaipailen sitä juuri nyt.

Lisäksi kyllä kaipailen kovasti myös yksiä korkokenkiä jotka tilasin, joiden pitäisi tässä parin viikon sisällä saapua aiheuttamaan miulle nilkkavammoja ja kipeitä jalkoja. Oi että, tulisivat jo.

If only they could feel it too, the happiness I feel with you

Olipahan muuten ihan mieletön viikko ja vappu. Oman juomisennätykseni rikkoneen 10 päivää kestäneen alkoholisoitumisen jälkeen käteen jäi mm. tyhjä lompakko, 39 asteen kuume, tajuton röökiyskä, ja iso määrä ihania muistoja sekä muutama uusi hieno ihmissuhde. Kai tässä voisi melkein olla iloinen.

 Kaikki taisi alkaa siitä, kun torstaina päätin innostaa Senniä lähtemään randomisti nettituttunsa kanssa parille kaljalle ja tulisin itse mukaan moikkailemaan myös. No ihan jepa ilta oli, joskaan ei mitään kovin mullistavaa tapahtunut, mutta tutustuinpahan muutamaan mukavaan randomiin ja päädyin verestämään nuoruusmuistoja ryyppäämällä Kampissa.

   Perjantaina oli toki päästävä jatkamaan vapun harjoittelua, eli siiderikassit kilisten ja horokorkkareissa huojuen suunnistimme vihdoin kunnolla avaamaan kiasmakauden. En muuten suinkaan juonut törkeää humalaa, lääppinyt kymmentä randomia ja lähtenyt Sörkkään jatkoille puolituntemattoman porukan kanssa. Enkä ainakaan piipahtanut pilkkopimeässä vessassa lismailemassa naispuolisen ystäväni kanssa, saatika sitten tehnyt mitään vastaavaa myöhemmin erään toisen paikallaolijan kanssa. No, sitä sattuu kun ei käytä hattuu mutta varsinkin kun käyttää stetsonia. Häpeällisyystasoni joka tapauksessa sai tuona iltana taas uusia ulottuvuuksia.

   Lauantain aloitteluista en kovinkaan paljoa muista, mutta joku mielikuva on että jossain vaiheessa päädyimme Even kämpän kautta tissuttelemaan Kalliohoviin. Olin aiemmin vannonut vältteleväni kyseistä paikkaa nyt hetken verran, mutta sinnepä tuuli meidät taas kuljetti. Kiskoin siideriä ja harjoitin ninjataitojani syöksymällä harva se hetki piileskelemään Artun selän taakse erään tietyn baarimikon kävellessä ohi - niin, en tosiaan ole kyseistä komeansorttista japsijätkää koskaan ahdistellut tai yrittänyt kännipokailla. Minäkö muka sellaisiin päin. Kuitenkin, yllättäen illan yöpaikkasuunnitelmat lähtivät alta, joten pitkän asemalla vietetyn humalajorailuavautumistuokion ja yleisen noloilun jälkeen hurautin yöbussilla kotiin koisimaan.

   Sunnuntaista muistan sen verran, että kovin mukavaa oli. Istahdettiin Kiasmalle samaan kohtaan johon olimme perseenjälkiämme jo muutaman päivän verran painaneet ja avattiin siiderit. Kivoja ihmisiä oli paikalla, fiilis oli yleisesti tosi hilpeä ja näin pitkästä aikaa muutamia ihania vanhoja tuttuja, joiden kanssa kaveruus ei ollutkaan yhteydenpidon puutteesta huolimatta mihinkään kadonnut. Ilta ja kylmyys ajoivat meidät Nannan kanssa muistaakseni Ruoholahteen. Neljännen ryyppäyspäivän tuoma väsymyskin haihtui jossain vaiheessa löydettyäni nukkumista huomattavasti kiinnostavampaa tekemistä - eli älykkyydeltään lähes itseni tasoisen ihmisen seurakseni. Noeinysentäs mutta silti joo.

   Aamuseitsemän aikaan sain viimein hetkeksi rauhaa torkkua tovin, ja aamupäivällä jätin Nannan hetkeksi kahden karvaisen miehen huostaan ja hilpaisin käymään himassa laittautumassa pikaisesti vappua varten.
Kuinka ollakaan, Kiasmallehan sitä päädyttiin. Ilmasto ei kuitenkaan oikein suosinut pussikaljoittelua ja muutaman kohmeisin sormin juodun siiderin jälkeen siirryimme Sörkkään erään rumia urheilusukkia goottihameensa kanssa käyttäneen otuksen majalle. Noora ja kumppanit jäivät valitettavasti jälkeen tässä vaiheessa ja hukkuivat seurueestamme tyystin pois. Sörkässä ahdistelin lagaavaa Sonjaa humauttamispainostuksillani ja myöhemmin yöstä saimme seurata yhtä myötähäpeääherättävintä huomiohuorausnäytelmää ikinä. Ties missä välissä sammahdin samalle sängylle kolmen muun ihmisen kanssa, ja yöstä nousee mieleeni traumaattisia muistikuvia hikilammikoista sängyssä ja randomien karvaisista käsistä, jotka hamuilivat päästä kopeloimaan sellaisia osiani joihin harvalla on minkäänlaista kopelointioikeutta. Aamun tullen seikkailimme Nannan kanssa stadiin korjailemaan krapulaamme mäkkiruualla ja vessojen käsisuihkuilla.

    Siinä kello yhden jälkeen taidettiin päästä istahtamaan Kaisaniemeen ja ensimmäiset pullot aukesivat. Oli taas hiton jees päivä, joskin aikaisen alottelun ansiosta saatoin olla hiprakkani takia jorailemassa ympäri Kaisista jo siinä viiden aikoihin. Yriteltiin taas jotain pullonpyöritystä, leikittiin vappupillillä, kiipeiltiin puihin, ja joku 14v lissu tarjosi minulle tissejään puristeltavaksi. Mikäs siinä, ihan näpsäkät oli. Sieltä siirryttiin pitkän venkoilun jälkeen taksilla kohti Ruttopuistoa, jossa Karo kokeili päihteellisiä rajojaan vähän liikaakin. Itsekin ehkä muutaman kerran kävin koristelemassa Ruttiksen pensaikkoja vatsansisälmyksilläni. Karon hilpeän mielen ja hyiseksi käyneen sään vuoksi päätettiin sitten siirtyä takaisin Sörkkään päin. Yö meni oikeen mukavasti ja aamu vielä mukavammin. Ehdin tällä kertaa jopa sen tunnin verran levätä, kunnes heräsin siihen kun kaksi ties-minkä-alkoholipullon sattumalta löytänyttä hiprakkaista miestä ruoskivat toisiaan kilpaa perseille. Perus.

   Aamu jatkui baarin kautta kotiin toipumaan hetki hetkeltä vahvemmaksi nousseesta wtf-fiiliksestäni, syystä jos toisestakin. Keskiviikon kohdalla mielessäni on hyvin paljon tyhjiä aukkoja, mikä kertonee siitä että kovin montaa mainitsemisen arvoista asiaa tuskin tapahtui. Perseiltiin Kiasmalla ja yöksi päädyin Sepen kämpille Puistolaan. Meinasi muuten tyypillä varmaan mennä hermot kun Nannan kanssa ei kymmenistä toistoista huolimatta sisäistetty mitä tarkoittaa sana "hiljaa". Onneksi saatiin kuitenkin ruokaa ja meno oli muutenkin ihan mukavaa.

   Torstaina päätin kokeilla kiehtovaa ideaa nimeltä rynnäkkökänni. Salmari seuralaisenani viuhahtelin iloisesti pitkin Kaisaniemeä, opetin Karolle tiettyjä tekniikoita tiettyihin asioihin siinä kunnossa että voin vain kuvitella mitä mahdoin hänelle neuvoa, nauroin katketakseni kun viimeksimainittu känniakrobaatti onnistui jumittumaan keinuun ja heitin hävettävän köyhiä seksuaalisuusviritteisiä vitsejä yhdelle jos toisellekin ihmiselle. Näistä hetkistä seurasi tuntikausien mittainen lähestulkoon-blackout, jonka jälkeen heräsin Vallilasta vailla mitään muistikuvia miten olin sinne päätynyt. Sain olla taas ylpeä itsestäni siinä vaiheessa, kun paikallaolijat raportoivat joutuneensa käytännössä kantamaan minua kilometrikaupalla. Krapula oli muuten harvinaisen kaamea sinä aamuna.
  
   Perjantai meni vähän miten sattuu taas - oli kylmä, oikeita ihmisiä ei löytynyt eikä oikeaa paikkaa mihin olisi tarjennut perseensä laskea. Humauttelin muutamat siiderit ja pimeän tultua lähdin suosiolla himaan jättäen muun lössin vielä etsimään fiilistä baarireissulta. Onneksi näin, sillä muutamaa tuntia myöhemmin iski se taustalla jo pari päivää vaaninut tappokuume. Buranan voimalla säilyin hengissä, joskaan mikään miellyttävä yö ei todellakaan ollut kyseessä.

   Lauantaina vakaa suunnitelmani oli maata himassa parantumassa, mutta lukuisten saapuneiden juomaanhoukuttelupuhelujen myötä en sitten voinutkaan estää itseäni valumasta stadiin edes hetkeksi ihmisiä moikkailemaan. Eipä siinä mitään, Vallilaan kävi tiemme aika suoraan perille päästyä. Lahnailtiin siellä sairastelemassa useammankin potilaan voimin, ja kun aika piakkoin kämpänomistajan pokailuyritykset kävivät Karolle liiallisiksi, lähdimme kahdestaan Ruttikseen etsimään elämää ja näkemään tuttuja. Matkalla tuli spugeiltua puskissa ja häiriköityä kanssamatkustajia ratikassa. Ruttiksessa oli oikein jees, tapasin taas hienoja tyyppejä, join hienot hiprakat, ja muiden alkaessa illan pimetessä valua kukin minnekin jatkoilleen päätin itsekin hilpaista baarin kautta Vallilaan koisimaan. Tai no, nukkuminen oli vähän niin ja näin, mutta hauskaa oli kuitenkin. Lahnailtiin lisää ja pidettiin kivaa.

   Tässä voisi nyt olla paikallaan pienimuotoinen tauko alkoholin tapailusta, on nimittäin sen verran karu olo ja kropassani ei yksinkertaisesti ole enää tilaa yhdellekään mustelmalle tai kipeälle lihakselle. Anyway, vapunvietto siis meni ehkä hivenen kännisemmin kuin suunnittelin, mutta siltikin paremmin kuin olisin voinut uskoakaan. Rappiolla on hyvä olla ja silleen.

Retardation is bliss

On taas viime päivinä tullut pohdittua paljon, kuinka jännästi asiat ja olosuhteet elämässäni nykyään muuttuvat ihan silmänräpäyksessä. Onneksi tosin ne tärkeät elementit pysyvät vuodesta toiseen, eli toisin sanoen ne ihmiset joista välitän kovin. Nyt vaan himottaisi haistella kesän kukkasia ja pippaloida vappua - kuluisipa se jäljellä olevat 3 viikkoa mahdollisimman äkkiä.

Se ainakin tästä viimeisimmästä elämänvaiheesta on tullut opittua, ettei miun ihan aina kannattaisi luottaa siihen naiviin haluuni uskoa ihmisistä hyvää siinäkin tilanteessa, kun puolet ystävistäni huutavat vieressä että "avaa silmäs vitun daiju, saisit 100 kertaa paremman". No, meni miten meni, ainakaan se viime aikoina hämmentävän voimakkaasti iskenyt onnellisuusfiilis ei ole tästä mihinkään haihtunut. Elämä rullaa ja kesäkin tulee kohta, jeij.

Eilen oli taas perus baareiluilta porttojeni kanssa - eli hiton hauskaa. Kierrettiin hevimestoista karaokebaareihin, välillä joku itki, joku oksensi, joku sammui ja jostain poimimme mukaamme ärsyttävän random äijän jonka lääppimisyrityksiä saimmekin sitten sietää loppuillan. Onneksi sentään hyödyin tuosta mukaanpyytämispäähänpistosta parin ilmaisen siiderin verran. Bussimatkalla kotiin taas vaihteeksi häpäisin Sonjan ja viihdytin muita matkustajia lurauttamalla muutaman kauniin tulkinnan vanhoista iskelmäbiiseistä ja euroviisuhiteistä.

Viikon päästä pääsenkin sitten viimein sinne Tampereelle, ja odotukset on suuret kun tätä reissua on mieleni perukoilla suunniteltu ties kuinka kauan. Nyt vaan tuli viimein konkreettinen syy toteuttaakin nämä aikomukset, ja luvassa lienee harvinaisen ultimate-porttoilua, seniilitutkien viritystä ja paljon ihanien ihmisten näkemistä pitkästä aikaa.