(Se tunne, kun on liikaa kirjoitettavaa, eikä tiedä mistä helvetistä alottais, ja sitten muistaa sen tosiasian että mikään niistä kirjoittamista odottavista asioista ei ole edes vitun vertaa kiinnostava saati sitten julkaisemisen arvoinen. Täyttä paskalätinää siis tulossa.)
Olipa kerran Mr. Kate Heinrich von B, joka halusi alkoholia. Kate halusi myös seuraa alkoholin nauttimiseen, koska oli elänyt talven vuoksi sosiaalisesti lähes täysin eristyksissä ihan liian pitkään. Näin ollen, kun korviin kantautui tieto tulevista Tiksissä sijaitsevista megaperselahnapippaloista, Kate hurautti Kotka Citystä Helsinkiin nopeammin kuin uskottekaan.
Perjantai meni oikeen hilpeesti. Oli ihmisiä, paljon alkoholia, sopivasti perseilyä, ja vähän liikaa alasti viipottavia kännisiä saunojia, ympäriinsä sammuvia ja lavuaariin oksentelevia randomeita ja hämmentävän märkä kämppä, jonka lattioille oli ympäriinsä kasaantunut pyyhkeistä ja ties keiden sukista koostuvia vetisiä suonsilmäkkeitä. Saatiin muuten havaita jälleen kerran Sennin kämpän mysteerinen tapa syödä ihmisten vaatteita - riisu päältäsi mitä tahansa ja laita se minne tahansa, ja tulos on ettet enää ikinä tule kyseistä vaatekappaletta näkemään. R.i.p. kauniit sukkani, legginsit sekä huppari.
Lauantai saapui lievän krapulan siivittämänä, ja jossain vaiheessa aamua joku ehdotti, että ryypättäiskö tänäänkin. No eihän siitä nyt voinut kieltäytyä, joten siiderikauppaan kävi tieni jälleen kerran. Ilta kului oikeen hilpeesti, revittiin riemua erään karvaisen ystävämme pillunpuutteesta ja lahnailtiin pienehköllä porukalla mukavissa merkeissä. Jossain vaiheessa sain suostuteltua Sennin lähtemään etukäteenkin paskalta idealta vaikuttavalle reissulle moikkaamaan kännistä exääni jonnekin Tiksin persvakoon, jossa bussitkin kulkivat vitun mielivaltaisesti omia reittejään ja aikataulujaan välittämättä meistä pysäkeillä värjöttelevistä humalaisista teineistä. Meinattiin välillä kuolla epätoivoon, tosin onneksi ankeita pysäkilläodotteluhetkiä piristivät kaksi random äijää, joita ahdistelin avautumisillani hävettävissä määrin. No, Jaimen mainitsemat bileet tosiaan valkenivat muutaman jätkän kaljalaneiksi, ja aika nopeasti hipsimme siis takaisin Konstan ja Pyryn hilpeään seuraan, johon oli poissaolomme aikana liittynyt muutama uusi tyyppi. Loppuilta sisälsi erään angstisen rillipäähevarin ahdistelua karvaisella perseellä ja pitkän tappelun sängyssänukkumispaikasta.
Sunnuntaiaamuna herätessäni koin pienen hämmennyksen hetken, kun yritin muistella, miksi vieressäni makaa ihminen jota olin aiemmin vannonut inhoavani ikuisesti. Okei, ei ikuisesti, kun en koskaan ollut tarpeeksi kiinnostunut aiheesta tehdäkseni vihaamissuunnitelmia tulevaisuudellekin, mutta joka tapauksessa tyyppi jolle olin ragennut kerran jos toisenkin. Oli miten oli, jossain vaiheessa taas joku välkky ihminen päästi ilmoille lauseen, jonka keskeinen sisältö kuului, että "ryypättäiskö vielä tänään". Minut tuntien ei varmaan ole vaikea arvata, mitä vastasin.
Ilta meni vähän miten meni. En meinannut saada hiprakkaa millään, mikä johti siihen että vedin kaksi sikspäkkiä muutamassa tunnissa ja loppuillasta ulisin ihmisille elämäni kaikki murheet. Alkuilta kuitenkin oli oikein jees, mitä nyt muutamia alapääkarvoja lenteli toisten ruokiin ja sain askarrella eräälle alushousunsa hukanneelle miesparalle stringit villasukista. Tehtävä oli tosin vähän turha, kun eivät ne siltä joraamiselta jalassa pysyneet. Jossain vaiheessa kuitenkin iski se aiemmin mainittu väsymyksen ja laskuhumala-angstin yhdistelmä, ja painuin nukkumaan - ainakin yritin.
Siinä vaiheessa, kun on ryypännyt kolme vuorokautta nukkumatta paria hassua tuntia enempää, kokenut voimakkaan laskukänniahdingon, soittanut poikaystävälleen joka mainitsi olevansa ensiavussa, ja yritän vain känniltäni pidätellä oksennusta, alkaa olla elämässä piste jolloin vitutus kohoaa hyvin korkealle. Tätä tilannetta tuskin auttoi, kun vittumaisesti virnuileva nisti tulee jatkuvasti varastamaan peittoni ja yrittää saada minua takaisin ryyppäämään ja kuuntelemaan jotain vitun homoräppiä ja disneybiisejä. Aamun valjetessa olin jo vähänniinkuin naama norsunvitulla.
Lähdin kahdeksan maissa seikkailemaan kotia kohti valtaisa krapula seuralaisenani. Kuin kruunatakseen paskan aamun edestäni kurvasi saatanan mölyisä lumiaura jättäen poikittain tielleni puolentoista metrin korkuisen lumivallin. Mikäs siinä sitten vuorikiipeilijää leikkiessä - alkoi tehdä jo mieli työntää pää kyseiseen lumikasaan ja odottaa että vitutus lähtee tukehtumalla.
No, angsti sikseen, kun vastuksista suoriuduttuani juna-asema vihdoin häämötti edessä ja alkoi jo vilpittömästi naurattaa kaikkien asioiden yhtäkkinen samanaikainen kuseminen.
Sitten miut ohitti saatananmoista hihitystä pitävä kersa, jota äitinsä veti pulkassa, ja koin filosofisen tajuamisen, että elämä on loppujen lopuksi (krapulasta huolimatta) ihan sympaattista.
Mutta miksei kukaan ikinä vedä mua pulkassa? Haluun kans.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti